Kutsu: Sokkopingiksen harrastajaturnaus Tampereella 14.6. klo 10

Tampereella sokkopingistä harrastaville on oma turnaus, joka päättää harjoittelukauden kesäkuussa. Turnaus järjestetään toista kertaa. Osallistujamäärä on rajallinen, sillä pelipöytiä on vain yksi ja tilat muutenkin rajalliset. Turnauksessa käytetään varsinaisten kilpailusääntöjen kevennettyä versiota eikä turnaus ole osa Paralympiakomitean sokkopingiksen kilpailukautta. Turnaus on aloittelijaystävällinen ja hyvä tilaisuus kokeilla lajia tai tulla katsomaan.

Harrastajaturnaus pidetään 14.6.2025 klo 10-18 Aleksis Kiven kadun kerhohuoneella (Aleksis Kiven katu 30). Mukaan mahtuu 12 osallistujaa. Etusijalla ovat TSNV:n jäsenet sekä heidän perheenjäsenensä tai avustajina toimivat. Lisäksi turnaukseen voivat osallistua muut kansallisella harrastajatasolla (C-sarja) kilpailevat. Turnauksen osallistumismaksu on 5e, joka sisältää kahvitarjoilun. Turnauksessa ei ole varsinaista kanttiinia, omat eväät ovat suotavia. Omia varusteita ei tarvita, niitä on jonkin verran lainattavaksi. Otteluita on osallistujamäärästä riippumatta päivän aikana ainakin neljä kappaletta, mutta omien otteluiden välillä voi olla 30-120 minuutin tauko. Tarkempi otteluohjelma julkaistaan ilmoittautumisen päättymisen jälkeen.

Ilmoittautuminen 8.6. mennessä Konsta Kuorikoskelle, konsta.kuorikoski@gmail.com tai 050 5438 938. Sokkopingistä voi tulla kokeilemaan tiistain harjoituksiin klo 17-19. Harjoitukset jatkuvat 10.6. saakka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *