Ranskalaisille huipputulokset Zürichistä – Zürich Open 2024 loppukatsaus

Viime viikonloppuna pelattiin jo kolmatta kertaa Sveitsissä kansainvälinen, avoin ranking turnaus Zürich Open. Tällä kertaa turnaus kutistui pieneksi moneen muuhun verrattuna. Etenkin parin viikon päästä pelattava Puolan kansainvälinen turnaus kerää osallistujia huokeamman hintansa ansiosta. Toisaalta MM-kisojen siirtyminen alkukesään tekee jokaisesta turnauksesta merkittävän, kun ainakin toinen kesän Baltian turnauksista jää arvokisojen jälkeiseen aikaan. Turnaukseen osallistui 27 miestä ja 21 naista 8 maasta. Mukana oli myös ihan uusia kasvoja ranking-turnauksissa ja uusi sokkopingismaa, Kazakstan.

Miesten sarjan voittoon nousi Ranskan Pierre Bertrand, jolle kansainvälinen turnausvoitto on ensimmäinen laatuaan. Bertrand on nähty usein palkintosijoilla ja on tasaisten top8-sijoitusten sekä ahkeran turnauskiertämisen ansiosta vakiokasvo Euroopan huipulla. Finaalissa kaatui Belgian Christoff Eilers luvuin 3-0. Turnauksen pronssille nousi Ranskan Franck Bouilloux ohi myös belgialaisen Jelle Stuerin. Sijat ovat sekä Bouillouxille että Stuerille kv-uran kovimmat. Bouillouxin aiempi paras sija on ollut 9. viime vuoden Puolan turnauksesta. Stuerin korkein on 13. sija tämän kevään Prahan turnauksesta. Kärjen ulkopuolelle jäivät Saksan Parick Walterscheidt (#21), Puolan Krzysztof Sobiło (#11) ja Italian Andrea Lazzarini (#9).

Naisten sarjassa voiton otti Ranskan Elvina Vidot. Voitto on Vidotille Zürichin kolmas. Finaalissa kaatui Belgian Mai-Li De Raeymaeker 3-0. Hopealle sijoittuminen on jatkumoa De Raeymaekerin nousujohteiselle kaudelle. Edellinen huippusija oli Prahan 3. tältä vuodelta. Zürichin pronssille tänä vuonna tuli Italian Sara Fappani. Naisten sarjassa yllätykset jäivät vähäisemmiksi. Vain Italian Piera Folinon jääminen 7. sijalle on hienoinen yllätys. Folinon kulunut kausi on ollut ailahteleva. Korkein sija on tullut Prahasta keväältä, turnauksen 4.

Turnauksen lopputulokset, miehet:

  1. Pierre Bertrand (FRA)
  2. Christoff Eilers (BEL)
  3. Franck Bouilloux (FRA)
  4. Jelle Stuer (BEL)
  5. Krzysztof Sobiło (POL)
  6. Patrick Walterscheidt (GER)
  7. Kerim Bexyrauly (KAZ)
  8. Andrea Lazzarini (ITA)
  9. Dominik Zilian (GER)
  10. Marc Sommer (SUI)
  11. Przemysław Knaź (POL)
  12. Christoph Niehaus (GER)
  13. Szymon Budzyński (POL)
  14. Denis Calonne (FRA)
  15. Alfons Vollmer (GER)
  16. Kurt Halbheer (SUI)
  17. Kerim Bexyrauly (KAZ)
  18. Mohammed Taher Alharari (GER)
  19. Kerim Bexyrauly (KAZ)
  20. Madjid Guitoune (FRA)
  21. Deniz Kürtoglu (GER)
  22. Aidar Satashev (KAZ)
  23. Kerim Bexyrauly (KAZ)
  24. Roland Studer (SUI)
  25. Jérémy Rivière (FRA)
  26. Didier Berthiau (FRA)
  27. Antonio Michienzi (GER)

Lopputulokset, naiset:

  1. Elvina Vidot (FRA)
  2. Mai-Li De Raeymaeker (BEL)
  3. Sara Fappani (ITA)
  4. Iva Karásková (CZE)
  5. Katarzyna Pietruszyńska (POL)
  6. Bettina Steffan (GER)
  7. Piera Folino (ITA)
  8. Camille Raigneau (FRA)
  9. Elvira Osewald (GER)
  10. Pauline Eilers (FRA)
  11. Annika Hein (GER)
  12. Barbara Trudel (SUI)
  13. Emily Leeman (BEL)
  14. Rita Dütsch (SUI)
  15. Anja Cirar (GER)
  16. Janine Keller (SUI)
  17. Aidar Satashev (KAZ)
  18. Mai-Li De Raeymaeker (BEL)
  19. Guylaine Duban (FRA)
  20. Andrea Rippich (GER)
  21. Antonella Zanatta (SUI)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *