Suomeen värisuora Pajulahti Games 2025 -turnauksesta – Vilmi avasi vuoden voitolla

Viikonloppuna pelattiin Suomen kansainvälinen sokkopingisturnaus Pajulahti Games monilajitapahtuman yhteydessä. Pajulahti Games ja sokkopingis sen mukana on järjestetty 14. kertaa. Tänä vuonna turnaus jäi sekä miesten että naisten sarjassa pieneksi. Mukana oli kuitenkin kovia kilpailijoita ja muutamia yllätyksiäkin. Turnaukseen osallistui 35 urheilijaa.

Suomesta mukana oli kaksi joukkuetta. Maajoukkueen riveissä Hanna Vilmi, Ari Lahtinen, Juha Oikarainen, Olli Kytöviita, Jouni Viitamäki ja Jyri Grönlund. Joukkueen valmentajina Akseli Makkonen ja Elli Savolainen. Kansallisen joukkueen urheilijat Teemu Ruohonen, Jaana Pesari, Jari Linnavuori, Juulia Tulisalo, Paavo (Pinja) Tulisalo ja Riikka Kannisto. Joukkueen valmentajana Konsta Kuorikoski

Hanna Vilmi naisten sarjan voittoon, finaalissa kaatui EM-hopeamitalisti

Hanna Vilmi on saavuttanut jälleen yhden Pajulahden voiton. Näitä voittoja on kertynyt jo useampia. Tällä kertaa finaalissa vastaan tuli EM-hopeamitalisti, Puolan Weroniko Szynal. Pajulahden finaali ei kuitenkaan mennyt viidenteen erään, sillä Vilmi niputti vastustajansa tällä kertaa jo kolmessa erässä. Suomen naisista kv-kentille palaava Jaana Pesari voidaan lukea turnauksen onnistujiin. Kolmen vuoden tauko Euroopan huipulta näkyi ajoittain pelien takkuisuudessa, mutta rutiini ja voitontahto löytyivät. Tällä kertaa vauhti riitti neljän kärkeen. Maajoukkuevalmentajan tuella myös tiukat erät ja erä voitto pronssipelissä, jonka lopulta vei Ranskan Elvina Vidot.

Vilmi summasi finaalia ja turnausta näin:

EM-kisafinaali oli tiukempi. Ehkä mä olin ottanut vähän oppia siitä, miten kaveri pelaa ja tällä kertaa sitten mentiin 3-0. Ei ollut missään vaiheessa mitään hätää. Eka erä oli hyvin tiukka kyllä pisteissä, mutta mulla oli sellainen itsevarma ja hyvä fiilis siitä. Peli kulki tosi hyvin, joten sellaisella fiksulla, hyvällä pelillä saatiin turnaus pakettiin. Olen tosi tyytyväinen.

Tässä turnauksessa tuntui olevan se turnausten kerma paikalla. Eli täällä oli maailman huiput paikalla ja sitten oli ilahduttavasti Jaana [Pesari] mukana comebackia tekemässä. Kovat ottelut ja superhyvätasoinen turnaus.

Koko haastattelu Sokkopingis-Suomen Facebookissa

Suomen muista naispelaajista Juulia Tulisalo sai erävoiton Ranskan Pauline Eilersista, mutta muuten voitot jäivät vähiin. Riikka Kannistolle onnistumiset tulivat tehtyjen pisteiden muodossa, niin Puolan Katarzyna Pietruszynskaa kuin P. Eilersia vastaan.

Pesarin lisäksi naisten sarjassa yllättäjänä voidaan pitää Viron nuorta tulokasta, Delisa Filippovia. Filippov sijoittui sijalle 8. Voittojen lisäksi huippuhetkenä tiukka 2-1 tappio Vilmille alkulohkossa. Erän vieminen Vilmitä on jo hieno saavutus.

Lopputulokset:
  • 1. Hanna Vilmi
  • 2. Weronika Szynal (POL)
  • 3. Elvina Vidot (FRA)
  • 4. Jaana Pesari
    • 13. Juulia Tulisalo
    • 14. Riikka Kannisto

Miehissä suomalaisille hopeaa ja pronssia, 2022 finaalisti Christoff Eilers voittoon

Miesten sarjassa koettiin useampikin jännittävä ja hieno hetki, joka huipentui Ari Lahtisen ja Belgian Christoff Eilersin finaaliin. Samat miehet kohtasivat myös 2023 turnauksen finaalissa, jolloin Lahtinen oli parempi erin 3-1. Tällä kertaa C. Eilers oli parempi ja käänsi kaikki kolme erää tiukasti nimiinsä (11-7, 11-9, 11-9). Turnausvoitto on C. Eilersin ensimmäinen ja tulee kahden finaalitappion putken jälkeen. Pronssipelissä kohtasivat Teemu Ruohonen ja Puolan Szymon Budzynski. Ruohosen pronssia edeltävä kärkisija on vuoden 2020 Pajulahti Games hopea. Budzynskille neljäs sija on uran huippukohta. Edelliset korkeat sijat ovat Puolan turnauksen 6. vuodelta 2023 ja Italian koronasulun keskellä pidetyn turnauksen viides. Ruohosen turnauksen huippuhetki on pronssin lisäksi tiukka 3-2 voitto turnauksen ykkösnimestä ja maailman ranking-kolmosesta, Latvian Deniss Marcinkevicsistä.

Ari Lahtinen finaalin jälkeen:

En vaan löytänyt kaverille paikkoja tarpeeks hyvin ja kaveri löi kyl kovaa ja hyvin. Ens kerralla otan kyllä kaverilta voiton, mutta nyt kaveri sai.

Mulla alku lähti vähän huonosti liikkeelle, mutta sitten pelit parani.  Semifinaali ja puolivälierä meni oikein hyvällä pelillä. Yritin saada saman innon tähän viimeiseenkin, mutta nyt kaveri oli vain kovempi.

Lahtisen haastattelu Sokkopingis-Suomen Facebookissa

Turnauksen voittanut Christoff Eilers:

Viime vuonna olin aika huono. Kun näin olevani finaalissa Aria [Lahtinen] vastaan ajattelin ’aa, tämä on mielenkiintoista’. Iloinen ja helpottunut olo. Tämä on kolmas finaali putkee, kolmessa turnauksessa ja aiemmin olen epäonnistunut. Nyt ajattelin että minun on pakko Saada yksi. Joten tämä tuntuu erittäin hyvältä.

C. Eilersin haastattelu (englanniksi) Sokkopingis-Suomen Facebookissa

Muu Suomen joukkue saavutti myös miehissä hyviä tuloksia. Jouni Viitamäki keräsi jälleen yhden top-8 sijan, vaikka tällä kertaa sijoituspeli kääntyi tappioksi Ranskan Pierre Bertrandia vastaan. Kymmenen parhaan joukkoon nousi Olli Kytöviita, jolle sattui jälkikäteen tarkasteltuna todella vaikea jatkolohko. Top-16 jälkipään sijat täyttivät Jyri Grönlund (14.), Juha Oikarainen (15.) ja Jari Linnavuori (16.), joista etenkin Linnavuoren sijoitus on hyvä turnauksen tason ja kv-kokemuksen huomioiden. Miesten puolella myös Pinja Tulisalon 20. sija on hyvä saavutus.

Lopputulokset
  • 1. Christoff Eilers (BEL)
  • 2. Ari Lahtinen
  • 3. Teemu Ruohonen
    • 6. Jouni Viitamäki
    • 10. Olli Kytöviita
    • 14. Jyri Grönlund
    • 15. Juha Oikarainen
    • 16. Jari Linnavuori
    • 20. Pinja Tulisalo

Turnauksen ottelutulokset https://gameresultsonline.com/suomen-paralympiakomitea/pajulahti-games-2025

Turnauksen striimitallenteiden soittolista https://www.youtube.com/playlist?list=PL2uYIGrc3Ci6UIx2N9qxkHRYAlPTF7se_

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *