Pajulahti Games 2025 avaa sokkopingiksen MM-vuoden

Vuosittain tammikuussa järjestettävä Pajulahti Games on Suomen kansainvälinen sokkopingisturnaus. Monilajitapahtumassa on sokkopingiksen lisäksi myös muita paralajeja. Sokkopingis on ollut ohjelmistossa tapahtuman alusta lähtien. Viime vuosina se on myös nauttinut kovatasoisesta ja pelaajamäärältään isohkosta turnauksesta, joka avaa uuden sokkopingisvuoden.

Tänä vuonna 16.1.-19.1.2025 Pajulahden urheilukeskuksessa järjestettävä turnaus jää pieneksi. Vain 23 miestä ja 14 naista osallistuu turnaukseen. Osallistujamäärään vaikuttaa todennäköisesti eniten kesäkuun alkuun tulleet MM-kisat ja kevään tiivistetty kisakalenteri. Etenkin Pajulahdessa normaalisti nähdyille tsekeille, slovakeille, saksalaisille ja italialaisille Keski-Euroopan turnaukset, Slovak Open ja BSC Prague Showdown Cup, ovat halvempia ja paremmin saavutettavia. Turnaukseen tulee Suomen lisäksi urheilijoita Virosta, Saksasta, Ranskasta, Puolasta, Belgiasta ja Latviasta.  Ranskasta keskitason urheilijat ja Puolasta kärkimiehet jättävät tämän väliin. Silti jaossa on 300 pisteen potti niin miehissä kuin naisissakin, joten turnauksen taso on silti lähellä huippua.

Suomesta turnaukseen osallistuu kaksi erillistä joukkuetta. Suomen maajoukkue on mukana koko vahvuudessaan. Urheilijoina naisissa Hanna Vilmi ja miehissä Ari Lahtinen, Olli Kytöviita, Jouni Viitamäki, Juha Oikarainen, Jyri Grönlund ja Väinö Rihti. Joukkuetta valmentavat Akseli Makkonen ja Elli Savolainen. Kansallisen joukkueen riveissä pelaavat naisissa Jaana Pesari, Juulia Tulisalo ja Riikka Kannisto. Miesten sarjaan osallistuvat Teemu Ruohonen, Jari Linnavuori ja Paavo (Pinja) Tulisalo. Joukkuetta valmentaa Konsta Kuorikoski.

Sokkopingis.fi kyseli suomalaisten mietteitä ennen turnausta niin omasta tilanteesta kuin kanssakilpailijoista. Jouni Viitamäen ja Jaana Pesarin haastattelut voi lukea täältä https://sokkopingis.fi/suomen-jaana-pesari-ja-jouni-viitamaki-lahtevat-odottavilla-mielen-pajulahti-gamesiin/

Turnauksen linkit:

Miesten sarja

Miesten sarjassa turnauksen kärkipaikalla on maailman rankingin 3. ja viime vuoden turnauksen voittaja, Deniss Marcinkevics (LAT). Heti perässä ovat Ranskan Pierre Bertrand ja Belgian Christoff Eilers. Myös Suomen miehet, Ari Lahtinen, Jouni Viitamäki ja Olli Kytöviita tulevat turnaukseen korkeilla sijoilla. Marcinkevics on vahvoilla turnauksen voittoon myös tänä vuonna, mutta etenkin Suomen miehille Pajulahti on ollut suotuisa. Jo mainittujen lisäksi ranking-listalla taaempana ovat Juha Oikarainen ja Teemu Ruohonen, joista Oikaraiselta jäi viime kerta väliin loukkaantumisen takia ja Ruohonen taipui Marcinkevicsille puolivälierässä sijoittuen lopulta viidenneksi. Kärkeen on enemmänkin tunkua. Viron Alisher Hozanijasov on ollut hyvässä iskussa viime vuoden turnauksissa ja Belgian Jelle Stuer sekä Nathan Van Driesche päässeet yllättämään etenkin suomalaisia. Kärkinelikossa nähdään varmasti Suomen värejä, vaikka turnausfinaalit ovat viime Pajulahden jälkeen jääneet miesten puolella haaveeksi.

Suomen muista urheilijoista Grönlundilla on pohjalla erittäin kova sijoitus Puolasta marraskuun lopulta. Rihti on myös saanut vauhtia etenkin kesän Baltian turnauksissa. Linnavuori ei ole aiemmin osallistunut ranking-turnauksiin, mutta Italian kaikille avoimesta kesäturnauksesta taskussa on top-16 sija vuodelta 2023. P. Tulisalolta löytyy viime vuodelta pistesija Prahan turnauksesta. Nuorella urheilijalla on edessä haastava lohko, jossa tullaan pelaamaan Suomessa harvinaisempaa nopeaa pelityyliä.

Suomen urheilijoista pahin lohko on Ruohosella ja Grönlundilla, jotka ovat kolmistaan Marcinkevicsin kanssa. Vain kaksi pääsee eteenpäin, joten keskinäinen ottelu voi olla se suurin ratkaisija. Oikaraisen lohkossa ykkösnimi on Ranskan Bertrand. Onnistuneella pelillä nopeaa ja vaihtelevaa pelityyliä suosiva Oikarainen voi kohota lohkovoittoon. Lohkon muista Puolan Szymon Budzinski on jäänyt top-20 ulkopuolelle, mutta saattaa silti yllättää. P. Tulisalon lohkosta löytyvät nopeaa pelityyliä suosivat belgialaiset C. Eilers ja Van Driesche sekä kokenut Viron Robert Lätt. P. Tulisalolla on voi olla mahdollisuuksia yllättää hyvällä ja keskittyneellä pelillä. Jo erävoitot voivat tässä lohkossa osua sopivasti kohdilleen. Lahtinen ja Rihti jakavat lohkon puolalaisten Knazin ja Liszewskin kanssa. Knaz on sijoittunut top-20 molemmin puolin, viimeksi huonommalle puolelle Puolan turnauksessa. Hänellä on kuitenkin onnistuneita turnauksia kesältä. Liszewski on nuori tulokas, mutta toisaalta Puolan valmennuskoneisto tuottaa lahjakkaista urheilijoista nopealla tahdilla yllättäjiä ja haastajia. Viitamäen lohkossa pahin haastaja on Belgian kova vasuri, Jelle Stuer. Hän on pahimmillaan tehokas, mutta sijoitukset ovat olleet viime vuonna vaihtelevia. Lohkon muut, Viron nuori Leppik ja Saksan Barth eivät ole Viitamäen tasoiselle urheilijalle vaaraksi. Linnavuori ja Kytöviita on sijoitettu samaan lohkoon. Tässä lohkossa Kytöviita ja Viron Hozanijasov ovat kärkinimet. Linnavuori on hyvällä pelillä onnistunut voittamaan Kytöviidan, viimeksi vuoden 2024 SM-kisojen semifinaalissa. Myös Hozanijasovin voitto voi olla mahdollinen. Lohkon neljäs on Latvian Osipovs, jonka peli ei ole yhtä vakaata kuin muilla. Miesten alkulohkoista kaksi parasta suuntaa top-12 peleihin.

Naisten sarja

Naisten sarjassa kärkipaikka on Suomen Hanna Vilmillä. Perässä tulevat Ranskan Elvina Vidot, joka oli viime vuonna Vilmin kanssa finaalissa. Hänen perässään on Puolan Weronika Szynal, jonka kanssa Vilmi tahkoi viiteen erään EM-kisoissa kesällä. Tämän kolmikon perässä tulevat Belgian Mai-Li De Raeymaeker ja Puolan Katarzyna Pietruszynska sekä Viron Tiia Innos. De Raeymaeker on ollut viime vuoden nosteessa, jonka kruunasi hopea Zürichin turnauksesta. Pietruszynskan turnausteho on vaihdellut, mutta vuosi päättyi silti parempiin sijoihin, hopeaa Puolasta. Innos on kärsinyt loukkaantumisista ja siten myös ranking on tipahtanut. Kesän Italian harrastajaturnauksesta tuli kuitenkin voitto, joka varmasti auttaa nostamaan hänet mukaan kärkitaisteluun. Naisissa kärjen takaa tuleva kuuma nimi on kansainvälisille kentille paluuta tekevä Jaana Pesari. Hänet on viimeksi nähty turnauksessa Pajulahdessa 2022, silloin hopeaa. Myös edeltävistä turnauksista on tullut huippusijoja. Pesari on tauon jälkeen nähty vain kotimaan-cupissa. Helsingin turnauksesta sijana 6.

Suomesta naisten turnaukseen osallistuvat myös Juulia Tulisalo ja Riikka Kannisto. J. Tulisalo onnistui erinomaisesti kesällä Bolognan turnauksessa ja Puolassakin tuli ottelu- ja erävoittoja. Kannisto osallistui kesällä Saksan harrastajaturnaukseen ja sijoittui siellä 10. Tässä turnauksessa lähtötaso on valmiiksi siitä vähän korkeammalla, joten erävoittojen hakemisesta voi tulla hyvin haastavaa.

 Vilmin lohkossa pahin haastaja on Viron Innos. Innos on hyvällä pelillä ja pelikunnolla antanut Vilmille kunnon vastuksen, joten lohkovoitto ei ole ihan täysin Vilmille pedattu. Lohkot muista naisista ei pitäisi olla vastusta Vilmin vahvalle ja tasaiselle hyökkäyspelillä, vaikka käynnistyminen kestäisi hetken pidempään. J. Tulisalo ja Kannisto ovat samassa lohkossa. Lohkon kärkenä ovat Ranskan Vidot ja Puolan Pietruszynska, joille kummallekaan suomalaiset eivät muutamia pisteitä enempään taida pystyä. Sen sijaan lohkon keskivaiheille sijoitettu Pauline Eilers (FRA) saattaa olla parempi erävoittoja metsästettäessä. P. Eilersin taitotaso on kohonnut viime vuonna ja huippusija on 8. Amber of Liepajasta, Latviasta. Pesarin lohkossa kärkipaikkaa pitää Puolan Szynal. Pesarin pelityyli on ollut ennen taukoa hyvin tehokasta etenkin puolalaisia vastaan, joten lohkovoitto on hyvin hyppysissä. Nopean ja tarkan pelityylin pitäisi myös purra Belgian De Raeyemaekeriin sekä tämän maannaiseen Emily Leemaniin. Pesarilla siten hyvät saumat sekä varmaan jatkopaikkaan että lohkovoittoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *