Sokkopingis-cupin kokonaistilanne Helsingin turnauksen jälkeen (4/5)

Helsingissä pelattiin 15.3. sokkopingis-cupin 4. osaturnaus. Enää on jäljellä kauden päättävä Jyväskylän turnaus, joka on samalla vuoden 2025 SM-turnaus. Tämä tarkoittaa, että etenkin kansainvälisellä tasolla pelaavat ovat lähes varmasti mukana hakemassa ranking-pisteitä. Helsingin turnauksen jälkeen lähes kaikissa sarjoissa kokonaiscupin voitto on kahden kauppa. A-sarjassa johdossa on Olli Kytöviita (Aisti) kahdella voitolla, toisena kärkipaikoilla kolmessa turnauksessa ollut Hanna Vilmi (Aisti). Lähimmät haastajat, Teemu Ruohonen (HUN) ja Jouni Viitamäki (Aisti) tarvitsevat voiton lisäksi sekä Kytöviidan että Vilmin jäämisen pistetilaston hännille. B-sarjassa voittokamppailu on Krister Linnaksen (TSNV) ja Juho Kukonlehdon (VSN) välillä. B-sarjassa muilla ei ole edes teoreettista mahdollisuutta voittoon. Linnas johtaa kahdella pisteellä ja kahdella voitolla, joten vielä voitotta olevan Kukonlehdon pitäisi olla Linnasta parempi ainakin kaksi sijaa. C-sarjassa voittokamppailu on Leo Immosen (VSN) ja Meri Kuuselan (TSNV) välillä. Molemmilla on kaksi voittoa alla. Turnausvoitolla myös kokonaiscupin voitto on varma. Muussa tapauksessa Kuusela tarvitsee vähintään kahden sijan eron Immoseen nähden. Lisäksi sekä kolmannella sijalla oleva Akseli Pesonen (Aisti) että Olga Nikitina (HUN) ovat iskuetäisyydellä. Pesonen tarvitsee voiton lisäksi sekä Immosen sijoittumisen sijalle 8. tai alemmas sekä Kuuselan sijoittumisen sijalle 7. tai alemmas. Ongelmana on C-sarjan realistiset pelaajamäärät, sillä tällä kaudella sarjaan on osallistunut enimmillään 7 pelaajaa per turnaus.

Kokonaiscupin tilanne (4/5):

A-sarja

  1. Olli Kytöviita, 38
  2. Hanna Vilmi, 37
  3. Teemu Ruohonen, 26
  4. Jouni Viitamäki, 25
  5. Jyri Grönlund, 22
  6. Ari Lahtinen, 17
  7. Jaana Pesari, 10
  8. Juha Oikarainen, 9
  9. Jari Linnavuori, 6
  10. Konsta Kuorikoski, 5
  11. Solina Rosti, 4
  12. Väinö Rihti, 2
  13. Pinja Tulisalo, 2
  14. Jussi Rosti, 1
  15. Juulia Tulisalo, 0
  16. Eetu Eronen, 0

B-sarja

  1. Krister Linnas, 34
  2. Juho Kukonlehto, 32
  3. Ivan Mazmanidi, 20
  4. Mikael Miinala, 18
  5. Solina Rosti, 12
  6. Riikka Kannisto, 11
  7. Minna Vattukallio, 11
  8. Arttu Cowell, 11
  9. Pinja Tulisalo, 10
  10. Jussi Rosti, 6
  11. Niko Kunelius, 5
  12. Annika Laine, 4
  13. Eemi Utriainen, 3
  14. Kaisa Oksanen, 2

C-sarja

  1. Leo Immonen, 34
  2. Meri Kuusela, 32
  3. Akseli Pesonen, 25
  4. Olga Nikitina, 23
  5. Susanna Bergström, 21
  6. Vivian Frick, 16
  7. Pasi Pumperi, 14
  8. Ronja Pahaoja, 10
  9. Eerika Toivola, 4

Kokonaiscup-taulukko Sokkopingis-cup 2024-25: Kokonaiscupin tilanne

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *