Sokkopingis-cupin kauden avausturnaus pelattiin 5.-6.10. Turussa, Varsinais-Suomen näkövammaiset ry:n tiloissa. Turnaukseen osallistui 20 urheilijaa kuudesta seurasta. Mukana oli urheilijoita Helsingin ja Uudenmaan näkövammaiset ry:stä (HUN), Aisti Sportista (Aisti), Varsinais-Suomen näkövammaiset ry:stä (VSN), Keski-Suomen näkövammaiset ry:stä (KSN), Tampereen seudun näkövammaiset ry:stä (TSN) ja Pohjois-Savon näkövammaiset ry:stä (PSN). Turussa tilat ovat ahtaat ja käytössä on vain kaksi pöytää. Tästä syystä yli 20 osallistujan turnaukset pelataan kahdessa päivässä. Nyt alkuilmoittautumisia oli tullut 23 urheilijalta, mutta flunssakauden alku vei vahvuutta.
Turnauksen kanttiinia olivat jälleen pitämässä paikallisten Lions Clubien vapaaehtoiset. Tällä kertaa kanttiinia pitivät LC Naantali-Raisio, LC Turku Viola ja LC Paimio Aalto. Lisäksi iso kiitos sujuvasta turnauksesta kuuluu tuomareille, Kalevi Aittola, Tero Laukkanen, Jukka Korkiakoski ja Akseli Makkonen. Striimauksen ja tulospalvelun järjestäjänä Konsta Kuorikoski / Showdown Finland.
Jähmeästä alusta huolimatta turnaus lähti vauhdilla käyntiin. Kauden alku on aina jännittävä, sillä vain osa pystyy kilpailemaan kesällä järjestettävissä kansainvälisissä turnauksissa. Turussa nähtiin myös kaksi ensikertalaista, Arttu Cowell (Aisti) B-sarjassa ja Akseli Pesonen (Aisti) C-sarjassa. Lisäksi B-sarjassa edustivat sarjanousijat Juho Kukonlehto (VSN) ja Krister Linnas (TSN). A-sarjassa jatkettiin siitä, mihin viime kauden lopussa jäätiin. Kärjessä loistavat maajoukkuekonkarit, joita etenkin maajoukkueen nuori edustaja Jyri Grönlund (VSN) pääsi taas kutittelemaan. Myös SM-hopeamitalisti Jari Linnavuori (VSN) antoi kovaa vastusta.
A-sarjan voittoon nousi lopulta Olli Kytöviita (Aisti) voittamalla kaikki kuusi ottelua. Kytöviita oli kovassa iskussa, sillä vain toiseksi tullut Hanna Vilmi (HUN) pystyi nappaamaan häneltä erän. Kolmanneksi tuli Jouni Viitamäki (Aisti) ennen Ari Lahtista (Aisti). Viitamäki ja Lahtinen kohtasivat jo turnauksen avauksessa, silloin Lahtinen oli parempi. Viitamäki sai pelinsä parempaan kuosiin kohti toista pelipäivää. Vauhti ei riittänyt Kytöviitaa vastaan, mutta Lahtisesta voitto tuli selkein 2-0 luvuin.
B-sarjassa kärkipaikat menivät sarjanousijoille, joista Krister Linnas (TSN) oli keskinäisissä otteluissa Juho Kukonlehtoa (VSN) parempi. Kolmanneksi tuli Riikka Kannisto (KSN) niin ikään keskinäisellä voitolla Arttu Cowellista (Aisti).
C-sarjassa voittoon nousi isäntäseuran Leo Immonen (VSN) puhtaalla pelillä. Toiseksi Pasi Pumperi (KSN) ja kolmanneksi Olga Nikitina (HUN).
Lopputulokset:
A-sarja
- Olli Kytöviita (Aisti)
- Hanna Vilmi (HUN)
- Jouni Viitamäki (Aisti)
- Ari Lahtinen (Aisti)
- Jyri Grönlund (VSN)
- Jari Linnavuori (VSN)
- Konsta Kuorikoski (TSN)
- Pinja Tulisalo (HUN)
- Jussi Rosti (Aisti)
- Juulia Tulisalo (Aisti)
B-sarja
- Krister Linnas (TSN)
- Juho Kukonlehto (VSN)
- Riikka Kannisto (KSN)
- Arttu Cowell (Aisti)
- Minna Vattukallio (KSN)
C-sarja
- Leo Immonen (VSN)
- Pasi Pumperi (KSN)
- Olga Nikitina (HUN)
- Akseli Pesonen (Aisti)
- Susanna Bergström (PSN)
Koko kauden infosivun löydät täältä https://sokkopingis.fi/sokkopingis-cup-2024-25/
Ottelut ja tulokset https://sokkopingis.fi/sokkopingis-cup-2024-25-1-5-turku-ottelut-ja-tulokset/
Tulospalvelu https://showdown-tournament.com/index.php?TN=121&ad=results
Kokonaiscupin tilanne (keskeneräinen) https://sokkopingis.fi/sokkopingis-cup-2023-24-1-5-turku-ottelut-ja-tulokset/